sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Tästä se lähtee...!

Hellouta päivää! Oikeastaan iltaa, mutta kumminkin.


Olen aina halunnut pitää blogia ja nyt sen sitten teen. Kirjoittelen tänne kaikkea elämästäni ja mielipiteistäni. Elikkä sekavaa tekstiä on tulossa.


Olen aina halunnut pitää blogia ja nyt sen sitten teen. Kirjoittelen tänne kaikkea elämästäni ja mielipiteistäni. Elikkä sekavaa tekstiä on tulossa.

En yhtään tiedä, että mitä tähän ensimmäiseen bloggaukseen laittaisi… *sob*  Jos vaikka kertoisin itsestäni jotain…?


Elikkä, olen vuonna 1996 syntynyt tyttö. Vaikka en usein itseäni tytöksi tunnekaan… Asun Etelä-Suomessa, keskellä ei-mitään. Turha edes kertoa enempää, ette te kuitenkaan tiedä missä Askola on. :P
Mihin jäinkään..? Niin, minua sanotaan: ystävälliseksi, hauskaksi, mukavaksi, luotettavaksi ja huolehtivaksi. En tiedä sitten pitävätkö nuo oikeasti paikkaansa… Ajattelen paljon asioita. Joskus jään tuijottamaan tyhjää ja katseeni lasittuu. Silloin ajattelen usein, jotain ”elämää suurempaa”.
Sanon asiat yleensä aika suoraan. Minulla on vahvat mielipiteet, enkä kovin helposti luovu niistä. Väittelyissä kyllä annan helposti periksi, en vain jaksa sitä.
Pakko mainita myös oudosta huumorin tajustani. Joskus(usein) nauran asioille, joille muut eivät naura. Nauran myös samalle asialle hyvin kauan. Jos ajattelen jotain hauskaa, purskahtelen välillä. Jos en saa asiaa mielestäni alan nauramaan ”äänettömästi”. Eli, välttämättä ei kuule naurua, mutta suuni on virneessä ja hytkyn paikallani. Se näyttää todella oudolta


Huoh, en kyllä keksi enempää kirjoitettavaa… Laittakaa kommenttia jos olisitte halunneet tietää enemmän, tai hyvistä kirjoittamis aiheista! :3 Vastaan mieluusti kysymyksiin ja kirjoittelen oman mielipiteen asiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti