sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Masennusta, itsetuhoisuutta, suhde ongelmia ja suljettu osasto.

Yritän jakaa jotenkin viime aikaisia tapahtumia tänne, jotka selittävät blogin hiljaisuutta ja haluan purkaa tunteitani johonkin.

Viimeisimmissä postauksissa olen aloittanut tekstin usein "ei jaksa kun masentaa eikä ole voimia". Kyllä, kärsin masennuksesta. Olen käynyt n. 3 vuotta psykologisella nuorisopoliklinikalla viikoittain puhumassa psykologin kanssa. Siellä minulla todettiin keskivaikea masennus, unettomuutta ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Minulla on lääkitys masennukseen, unettomuuteen ja ahdistuskohtauksiin. Lääkkeitä ja niiden annostuksia on muutettu useampaan kertaan. Syön tällä hetkellä joka päivä 60 mg cymbalta, lähes joka ilta 6 g melatonionia ja harvemmin ketipinoria ahdistukseen tai unettomuuteen. Kahdessa ensimmäisessä lääkkeessä ei ole ollut ongelmia, mutta ketipinor on vähän kinkkisempi. Jos sitä otan (1-2 tablettia) niin en seuraavana päivänä pysty tekemään mitään. Kyseinen lääke väsyttää niin paljon, että nukun vähintään 15 tuntia ja olen silti kauhean väsynyt, tai sitten nukun suoraan 20 tuntia. Heräilen tuossa välissä kyllä, yleensä äiti yrittää saada minut edes syömään ja joskus nousen antamaan kissoille ruokaa. Jos, ja kun olen lähes vuorokauden sängyssä, niin unohdan ottaa cymbaltan joka aiheuttaa päänsärkyä ja erittäin huimaavaa oloa. Olen yrittänyt jättää ketipinoria pois, mutta viimeaikaisten tapahtumien vuoksi en ole pystynyt.

Koko tämä rumba alkoi marras-joulukuussa. Olin koko aika työssä veljeni ja hänen anoppinsa omistamassa R-kioskissa. Lajittelin takahuoneessa postia, koska en pystynyt työskentelemään kassalla. Liikaa ihmiskontaktia, en vain pystynyt siihen ja onneksi pomo ymmärsi sen. Olen yleisesti tyytyväinen työhöni, mutta sain siellä muutaman kerran ahdistuskohtauksia. En oikein tullut toimeen erään toisen työntekijän kanssa ja tunsin oloni hyvin epämukavaksi jos jouduin työskentelemään myymälän puolella. Hyllyjen ja juomakaapin täyttäminen olivat päivän pahimmat tehtävät. En kestänyt sitä, että minua tuijotettiin enkä osannut tavaroiden oikeita paikkoja. Ahdistuin, olin usein poissa töistä, joskus lääkärin todistuksella, joskus ilman.
Vähän ennen joulua työni loppuivat. Olin todella helpottunut mutta samalla stressasi uuden työn hakeminen.
Marraskuun alussa aloin myös seurustelemaan. Tapasin netin kautta tosi mukavan pojan jonka kanssa juttelimme pari viikkoa ja hän tuli käymään meille viikonlopuksi jolloin aloimme seurustella. Hän asuu Kotkassa äitinsä luona. En ala kertomaan yksityiskohtia, mutta hänellä on ollut paljon omia ongelmia ja kuullessani niistä aloin huolestumaan hänen puolestaan. Kun hän ensimmäistä kertaa kävi meillä, kului kaksi viikkoa ja hän tuli uudestaan viikonlopuksi käymään. Tämän jälkeen en ole nähnyt häntä 3 kuukauteen. En kerro varsinkaan tästä asiasta yksityiskohtia, mutta lyhyesti sanottuna on paljon esteitä. 

Vielä viimeisiä viikkoja töissä ollessani pintaan tuli itsetuhoiset ajatukset. Otin paljon nukahtamislääkkeitä, viiltelin ja suunnittelin itsemurhaa. Joulun aikoihin oloni helpottui hetkeksi kun sain kerrottua tunteistani äidille ja poikaystävälle.
Kuitenkin, juuri ennen Frostbiteä ollessani psykologilla menimme nopeasti käymään poliklinikan lääkärillä. (olin tätä ennen käynyt myös toisella lääkärillä, mutta oloni sen jälkeen helpottui hetkeksi josta juuri sanoin.) Poliklinikan ylilääkäri oli jäänyt eläkkeelle, joten jouduin selittämään elämäntarinani lyhyesti kahdelle uudelle lääkärille. Tässä vaiheessa itsemurha ajatukseni olivat lähes päivittäisiä. Tunsin oloni turhaksi ja puhuin poikaystäväni kanssa hyvin harvoin. Juteltiin asioistani ja minulta kysyttiin haluaisinko osasto hoitoon. En osannut silloin sanoa asiaan mitään, koska Frostbite oli 4 päivän päästä ja olin vastuussa kaverini kyydeistä ja muusta. Asia joka sai minut vakavasti miettimään, oli lääkärin kysymys "Pysytkö hengissä ensiviikkoon asti?"

Ennen ja jälkeen Frostbiten unirytmini oli todella pielessä, jos sitä edes voi miksikään rytmiksi sanoa. Nukuin päivät, olin yöt hereillä. Sain usein unta vasta 7-9 aikaan aamulla ja heräsin 17-18 aikaan illalla. Lopulta viikkoa vai kaksi conin jälkeen minulla ei ollut minkäänlaista vuorokausi rytmiä. Ilman kännykkää en olisi tiennyt mitään paljonko kello on, tai mikä päivä edes on. Olin usein viillellyt, yritin jopa saada ranteeni kunnolla auki ja olin valmis lähtemään kotoa pakkaseen ja hyppäämään rekan alle. Lopulta eräänä kertana ollessani psykologilla hyvin uneliaana (olin ottanut ketipinoria), hän soitti Porvoon sairaalan psykologian osaston päivystykseen. Siellä minulla oli lääkäri aika ja puhuimme hyvin paljon olostani. Kerroin että en ole jaksanut nähdä ystäviäni ja en nauti enää samoista asioista mistä olen ennen nauttinut. Rakas harrastus cosplay ja coneissa käyminen on aiheuttanut enemmän tuskaa ja kyyneliä kuin iloa. Söin juuri ja juuri pari kertaa päivässä, eikä se aina ollut edes lämmintä ruokaa. En ole ollut koskaan hyvä puhumaan ääneen tunteistani. Perheessämme on ollut tapana, että "ei ole ongelmia jos niistä ei puhuta". En tähän jaksa kirjoittaa kaikkia asioita, jotka mättää mutta tuossa olivat ehkä ne suurimmat syyt. En myös osaa ottaa omia ongelmiani vakavasti. Sanoin lääkärille jota kuin näin: "Olen tällainen perusterve valkoinen eurooppalainen syntyneenä hyvinvointi valtioon ja silti valitan ongelmistani ja haluan kuolla. Viiltelen sen takia, koska maailmassa on miljoonia ihmisiä jotka tekisivät mitä tahansa ollakseen minun asemassa edes päivän". Siinä kohtaa lääkäri sanoi, että olen koko keskustelun alun sanonut asian hiljaa ja lyhyesti mutta itseeni kohdistunut viha sai minut lähes huutamaan. Agressioni omaan kyvyttömyyteeni on siis todella korkea. Lääkäri sanoi myös, että täytän kaikki vakavan masennukset oireet.
Lopulta päädyttiin päätökseen että menen aikuisten suljetulle osastolle. Menin sinne 25.1. ja pääsin pois 28.1. Olin siellä siis kolme yötä.

En osaa kuvailla oloani siellä. Osittain olin helpottunut, peloissani, ahdistunut ja yksinäinen. Enimmäkseen siellä ollessani olin omassa huoneessani piirtämässä ja kuuntelemassa musiikkia. Välillä olin yhteisissä tiloissa ja yritin jutella muiden kanssa. Siellä ollessani kävin lääkärillä pari kertaa ja kyseltiin oloani ja kerran otettiin verikokeet. Niissä ei ollut mitään erityistä tai hälyttävää, joten ongelmani ovat täysin pääni sisällä ja psyykkisiä. Suunnittelimme jatkohoitoa ja jonkinlaista päivittäistä rutiinia, jotta elämässäni olisi jotain sisältöä.

Osastolta pois päästyäni noudatin minulle tehtyä ohjelmaa vähän päälle viikon kunnes alkoi taas alamäki. Ennen osastolle menoa minun ja poikaystäväni välit olivat ja ovat vieläkin vähän kyseenalaiset. Hän ei lähettele eikä vastaa viesteihini samalla tavalla mitä ennen, josta olen ollut surullinen ja huolissani.
Viime aikoina olen yrittänyt saada häntä kiinni viestein sekä puheluin mutta en saa oikein kunnon vastausta. Tiedän ainakin hänen olevan hengissä ja käyvän töissä, mutta en oikein muuta. Hän laittaa minulle viestiä enemmän vain kun on humalassa. Minulla on todella negatiivinen suhde alkoholiin, joten tämä ahdistaa minua todella paljon. Asiaa ei auta yhtään, että olin viime kesänä aika samanlaisessa tilanteessa, jossa sydämeni särkyi lopulta. Olen nyt viimeisen viikon aikana yrittänyt saada häntä kiinni, mutta huonoin tuloksin. Pari päivää sitten laitoin hänelle HYVIN pitkän viestin mitä olen tuntenut ja mitä toivoisin hänen tekevän, en ole saanut vastausta. Tänään laitoin ystävänpäivä onnittelut, ei vastausta. Pelkään, että hän haluaa erota mutta ei vain viitsi kertoa siitä.
Tätä kirjoittaessani mietin pitäisikö yrittää soittaa, mutta en taida uskaltaa.

Huoh, tässä oli ehkä parin viime kuukauden avain kohdat. Tästä kyllä puutuu paljon muitakin asioita, varsinkin poikaystäväni osalta, mutta haluan suojata hänen yksityissyyttään ja ehkä omia juttujani myös.

Toivottavasti teillä oli mukavampi ystävänpäivä kuin minulla.

Juffu kiittää ja kuittaa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tracon X; conidarra maximus

Tracon oli muutama viikko sitten ja kuten otsikosta huomaa niin minulla oli aivan jää-tä-vä conidarra. Ehkä pahin kaikista mitä on vastaan tullut mutta siitä myöhemmin lisää.

Oma coni seikkailu alkoi jo torstai-illalla kun menin isäni luo yöksi kaikkine kamoineni. Adamin takista puuttui raitoja joten maalasin niitä yöllä ja pääsin kolmen aikoihin nukkumaan.
Perjantaiaamu klo 10:30, herään kun koira tulee tökkimään minua ja nuolemaan naamasta. Sanoin isälle, että herättää minut viimeistään 11:00, joten päätin nousta ylös.

moi, mä tulin herättämään

Kävin vielä päivällä nopeasti hakemassa pari juttua, jotka unohdin kotiin. Julia tuli koulusta meillä ja siitä lähes saman tien isäni heitti meidät Mäntsälän rautatieasemalle. Siitä matka Helsinkiin ja sieltä Tampereelle. Olimme omituisen ajoissa ja ehdimme käydä nostamassa rahaa ja kaupassakin Helsingissä. Koko ajan oli pieni jännitys että mitä voi mennä pieleen, ei vaan voi mennä kaikki niin täydellisesti.

Tampereelle päästyämme marssimme kaverini Auran ja Anniinan luo. Aura oli ollut juuri kovassa kuumeessa ja oli hieman vieläkin, mutta oli jo suht hyvässä kunnossa. Kämpille tuli vielä kaksi muuta yöpyjää, joita ei Julian kanssa tunnettu mutta olivat kaikin puolin todella mukavaa ja hauskaa seuraa!

Lauantaiaamusta ei ole mitään muistikuvia paitsi meikkasin Auran luona ja laitoin puvun päällä vasta tapahtumapaikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta koko cosplay harrastukseni aikana että laitan puvun päälle vasta pukuhuoneessa. Ei se ollut niin kamalaa mitä luulin.

tälläinen siitä cossista tuli
nää piilarit on niin ihanat! pystyin pitämään näitä koko päivän ihan helposti

Päivä meni enemmän ja vähemmän hengailussa, paitsi kävimme katsomassa cosplay kisan. WCS karsinnat olivat mahtavat ja rakastin toiseksi tulleen parin esityksiä ja asuja. Cosplay kisat saavat minut miettimään kisaamista mutta en tiedä. Haluan pitää tämän harrastuksen ihan "simppelinä" enkä koe taitojeni olevan tarpeeksi hyvät kisaamaan.
Kisan jälkeen lähdimme Julian kanssa eri suuntiin kiertelemään tapahtuma paikkaa. Törmäsin Touhou.fi foorumilaisiin ja jäin siihen juttelemaan. Eräs sai minut houkuteltua miittiin jopa miittiin/syömään. Kieltäydyin ensin mutta viimehetkellä päädyin kuitenkin mukaan. Miitissä oli todella hauskaa ja tutustuin paljon uusiin ihmisiin. Menimme Plevnaan syömään ja aaahhh, oli niin hyvää~! Otin lohikeittoa ja se oli paras keitto mitä olen ikinä syönyt.
Miitissä kesti kauemmin mitä kuvittelin, enkä pystynyt ilmoittamaan Julialle olinpaikkaani koska kännykästäni loppui akku. Kävellessäni patin tyypin kanssa takaisin Tampere-talolle pari Julian kaveri tuli vastaan ja kertoivat, että minua on etsitty siellä koko ilta. Pikaisen puhelunsoiton ja odottelun jälkeen minua rynnättiin halaamaan ja sain kuulla itkuiselta Julialta kunniani.




Koin suurta syyllisyyttä siitä, että kavereiden lauantai-ilta meni vain minua etsien. Sanottiin kyllä että tärkeintä oli että minä olin kunnossa eikä mitään pahaa tapahtunut. Takaisin Auralla sain kuulla kunniani toiseen otteeseen Onskulta, oli kuulemma joutunut sateessa minua etsimään... Taisin suihkun jälkeen tirauttaa vessassa parit kyyneleet huonoon olooni, mutta yritin olla ajattelematta asiaa sen enempää.


Sunnuntaina herättiin Julian kanssa muita huomattavasti aikaisemmin. Halusimme olla coni paikalla ajoissa, koska jouduimme lähtemään bussiin jo kolmelta. Laitettiin cossit päälle ja voi juma, oltiin kyllä niin komeina. Oltiin saatu cossit päälle kun muut heräsivät, aiheutimme järkytyksen heti aamusta.




cosplay on vakava harrastus

Coni paikalla suunnattiin suoraan rytmipeleille, koska siihen aikaa ei ollut vielä porukkaa joten ei jonoja. Pääsin pelaamaan sound voltexia pitkästä aikaa. Se peli on vaan niin hhnngggg---!! Jos voitan ikinä lotossa, niin hankin sen itselleni. I neeeeeeeeeeeddddd.
Pelailu session jälkeen lähdettiin kiertelemään. Sunnuntaina ei oikeastaan muuta tapahtunut. Paitsi että käytiin pikaisesti homestuck miitissä moikkaamassa minun kavereita ja päristiin erään Sollux cossaajan ympärillä.


bzz bzz~

15:00 lähdettiin conista, käytiin hakemassa kamat Auran luota ja vaihdettiin vaatteet ja siitä Onnibussille. Auralta bussipysäkille on onneksi lyhyt matka ja vain alamäkeä. Se mäki oli kyllä ääretöntä tuskaa nousta ylös perjantaina... Mentiin bussilla Helsinkiin, juostiin junaan joka vei meidät Mäntsälään ja isä haki meidät asemalta.

tämä on minun synttärilahja itselleni

En pysty sanomaan oliko Tracon itsessään hyvä vai huono coni. En ole ennen jonottanut ranneketta tai cossikisaan lippuja näin kauaa. En käynyt kisaa lukuun ottamatta missään ohjelmassa, vaikka suunnitelmissa oli parikin paneelia/luentoa. Ei ole kyllä conista mitään huomautettavaa. Isotavara narikan siirtäminen yliopistolle oli mielestäni hyvä parannus, mutta en tiedä miten homma toimi käytännössä, ei ollut mitään isoja kasseja mukana joita olisi sinne pitänyt viedä. Aiemmin mainitsema järkyttävä conidarra johtuu omista ihmissuhde sotkuista joiden juuret yltävät kesän desuconiin asti. Lyhyesti sanottuna olisin halunnut nähdä ja viettää aikaa kahden minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Toista tyyppiä näin vain pikaisesti enkä päässyt juttelemaan, toisen kanssa ehdin olla viimeiset 10 minuuttia ennen kuin lähdettiin Sunnuntaina. Conin jälkeinen viikko oli hyvin raskas, niinkin raskas että maanantaina romahdin kesken kauppareissun ja purskahdin itkuun ja jouduin peittämään naamani äidin olkapäätä vasten. Onneksi oltiin sillä hetkellä hiljaisella käytävällä enkä aiheuttanut kohtausta. Oikeastaan koko alkuviikko meni joka päivä jostain syystä itkien ja vasta perjantaina vai lauantaina oli itkuton päivä. 
Sellainen oli minun Tracon. En osaa sanoa mitä tulee seuraavaksi. Joko Meenah'n tekeminen tai piilari postaus.

P.S; Julian blogissa on juttua meidän reissusta, kuvia ja video!

Juffu kiittää ja kuittaa

seksikästä

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Niin mites se Tracon?

Mitä mitä, postausta vähän päälle kuukauden sisällä?? It's a miracle!!!
Tracon tosiaan on jo nurkan takana, ja minä en ole valmis. Cossit on enemmän ja vähemmän kesken, enkä edes tiedä ehtiikö kaikki tilaamani tavarat tulla. Nytkin kovasti kuumottelen piilareitani, jotka saapuivat tulliin maanantaina. Lisäksi pitäisi saapua uusi binderi, peruukki ja pikkutakki.


En kestä jos ulkona on yli 23 astetta lämmintä. Hikoilen ihan kauheasti ja voimat loppuvat jos pitää vähänkin tehdä jotain.




Kesäloma oli ja meni ja tällä hetkellä elän työttömänä sosiaalipummina. Olen kyllä hakenut töitä ja päässyt jopa työhaastatteluun, mutta en ole saanut soittoa miten meni. Haastattelu oli 3. elokuuta ja lupasivat viikon sisällä soittaa. Ei ole vieläkään kuulunut mitään. Pieneltä osin olen helpottunut, koska muuten en olisi saanut cosseja ikimaailmassa valmiiksi. Noh, ei ainakaan voi sanoa että en olisi yrittänyt. Traconin jälkeen alan katsella työpaikkaa tosissani.

Mutta mites ne cossit? Suunnitelmissa oli tehdä Nozomista Yume No Toriba versio ja Touhousta Star Sapphire.

Nozomi
Star Sapphire
Jos olisin ollut fiksu, niin olisin aloittanut cossit jo kesän alussa, mutta ei. Aloitin vasta heinäkuun viimeisellä viikolla tekemään Nozomia. Tajusin kuitenkin, että en millään pysty tekemään kahta pukua kokonaan itse, joten Nozomi jää toiselle kerralle. Aloitin Star Sapphiren vasta jonkun aikaa sitten. Alussa oli paljonkin ongelmia aluspaidan kanssa ja tein monta asiaa uudestaan, mutta nyt asiat ovat hyvällä mallilla, ainakin toistaiseksi. Paita on hihan pidempiä osia vaille valmis ja kaikkiin sinisiin osiin on leikattu kankaat ja tarvitsevat ompelua. Kageroun peruukkiin pääsee uusio käyttöön ja siihen tarvitsee vain leikata otsatukka. Kengät löytyvät jo komerosta.

Mutta mihin kummaan tarvitsen binderiä, uutta peruukkia ja pikkutakkia? Heheh... Kesällä Julia oli meillä yötä ja katsottiin huonoja leffoja, mm. Bee Movie aka Mehiläisen Elokuva. You probably see where this is going? En muista kumpi ehdotti päähenkilön Barryn ja hänen kaverinsa Adamin cossaamista. Mietittiin että tässä olisi helpot ja hauskat cossit minun Nozomin tilalle ja Julialla puuttui myös toiselle päivälle cossi, joten asiasta löytiin kättä päälle. En tiedä kumpi on hauskempaa, ihan se idea että cossaamme tästä leffasta vai se että hahmot ovat juuri meille sopivat cossattavaksi. Minähän pidän pitkistä silmälasipäistä ja Julia... Noh, ei välttämättä 100% Barryn tapaisista, mutta sinne päin kuitenkin.
Adam eli minä


Barry eli Julia


Kävimme jonkin aikaa sitten kaikki Porvoon kirpputorit läpi etsien mehiläisiin tavaroita, mutta huonoin tuloksin. Minä löysin vain silmälasit ja Julia keltaisen neuleen. Se ei ole oikeanlainen, mutta hei... Jos joku tulee mitään sanomaan MOTHERFUCKING BEE MOVIE cossista, että ei ole oikeanlainen niin luoja. :---D Yleensä näin joka kirpparilla miesten pikkutakin paitsi nyt. Ei yhtäkään, onneni on hylännyt minut. Päädyin sitten tilaamaan Ebaysta, mutta on siinä ja siinä ehtiikö se perille ja jos ehtii, niin ehdinkö tehdä siihen keltaiset raidat.
Muuten omalta osaltani Adamiin on löytynyt hyvin osia. Omistan kauluspaidan omasta takaa, sain isältä vanhan solmion, tuntosarvet on tehty piippurasseista ja piikit on aloitettu. Nyt olen juuri maalaamassa kenkiä.

Eiköhän tässä ollut kaikki tältä kertaa. Yritän stempata, koska viimeiset kaksi conia ovat jääneet ilman postausta ja kuvia.

Juffu kiittää ja kuittaa!
Tämä tapahtui. Suomen mehiläishoitaja liitto ei tiedä mitä ovat menneet tekemään



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Meiling aka girl with TOO MANY FUCKING DRAGONS

Kuten otsikosta voi päätellä. Vihdoin ja viimein tulee tekstiä ja kuvia Meilingin asun teosta. About viisi kuukautta myöhässä tämäkin postaus. Mutta minkäs teet, kun masentaa eikä jaksa tehdä mitään. :^)

Suurin osa kankaista oli ostettu hyvissä ajoin, paitsi housujen kankaat, koska en meinannyt löytää mistään oikean väristä. Harmaata on jotenkin vaikea löytää.
Itse teko alkoi kaavun kaavoista, jotka olivat helpommat mitä luulin. Pohjana käytin ihan T-paidan kaavaa (niin kuin aina) ja lisäsin vaan runsaasti pituutta ja etukappaleen laitoin kahtia. Nopeasti ompelukoneella sivusaumat yhteen ja kultaisen etumuksen kimppuun. Käytin siihen jotain valkoistaq ylijäämä kangasta, silitin siihen paksun tukikankaan ja maalasin kultaiseksi ja ompelin kiinni. Minulla oli ennestään kultaista kangasmaalia, mutta se oli liian keltaista, joten ostin uutta. Se oli taas liian tummaa, joten sekoitin niitä ja sain saman väristä mitä kultainen nauha on. <3 Kerrankin käy näin. Ompelin sen kiinni ja etusauman niin kaapu alkoi näyttää ihan päälle pantavalta.

Sitten alkoi kultanauha helvetti. Ompelin nauhaa taakse ja huomasin, että se näyttää erittäin rumalta. Pienen googlauksen jälkeen päädyin ostamaan palttausnauhaa. Sen avulla ei tarvinnut ommella 15 metriä kultanuhaa. Kyllä, sitä meni 15 metriä. Kun sain kultanauhat kaapuun kiinni, kiinnitin kultaiset tupsut. Huomasin, että kaavun etuosa oli aivan liian pitkä, joten jouduin lyhentämään sitä. Alla olevissa kuvissa näkyy ylimääräiset saumat, mutta kun lohikäärmeet tulivat päälle, niin ne eivät niinkään näkyneet.
nauhat paikallaan
tässä näkyy myös valmiit housut ja kengät.
Tässä näytän uusimman rakkauteni; Freezer paper, suomeksi lihakaupan paperi.
Suomesta tätä oli vähän vaikea löytää. Netistä löytää, mutta tuli halvemmaksi tilata ebayn kautta tilata UK:sta. Tämä on aivan loistavaa tavaraa sabluunana! Paperissa on sileä ja "normaali" puoli. Kun paperin silittää sileä puoli kangasta vasten, niin paperi tarttuu kankaaseen kiinni, mutta lähtee kuitenkin vetämällä pois. Paketissa luvataan, että sitä pystyisi käyttää 50 kertaa. En ole kyllä kokeillut.
Meilingiä varten jouduin tekemään neljä sabluunaa. Kaksi isoa ja kaksi pientä. En muista kuinka kauan siihen meni, mutta taskailin niiden kanssa kauan. Ensinnäkin tappelin, miten saan tehtyä lohikäärmeestä oikeinlaisen. En ole kovin hyvä piirtämään, varsinkaan lohikäärmeitä.  Piirsin ensin lohikäärmeet läpi normaalille A5 paperille, joten sain niistä lähes täydelliset. Sitten skannasin piirustukset ja aloin leikkimään rasterbator sivulla. Siellä pystyy tekemään PDF, joka tekee pienestä kuvasta ison ja sen voi tulostaa monessa osassa. Iso lohikäärme tuli viidelle A4 paperille vaakasuorassa.
<333 mah love
rasterbatorin tekemä PDF tulostettuna

Teippasin ylläolevan kuvan lattiaan ja laittoin freeer paperin päälle. Piirsin ääriviivat läpi ja sitten mattoveitsellä leikkasin ne. Henna auttoi lohikäärmeiden asettelussa ja maalaamisessa. Pienimmät yksityiskohdat on maalattu käsin. Taas kerran Henna ja Julia auttoivat~ Viimeisimmät lohikset maalattiin torstai illalla Hennan ja Merin kämpällä, koska siellä oli enemmän tilaa kuin meillä.

isot lohikäärmeet osittain valmiina
minulla oli myös pieni apulainen
anteeksi, yrittäisin tehdä housuja
äiti nauroi mun kuivauspaikalle. Siinä kuivuu ponnariin helmiä



Tässä cossissa yksi hankalin kohta oli alla oleva kauluspaita. En ollut koskaan ennen tehnyt kauluspaitaa, joten jouduin lukemaan monta ohjetta, ennen kuin tajusin kunnolla miten se tehdään. Paita onnistui kuitenkin ihan hyvin. Vaikka ompelinkin "väliosan" väärinpäin, enkä jaksanut purkaa sitä kun ei se kuitenkaan mihinkään näy.

olin tästä niin ylpeä <3
ostin tähän cossiin uudet piilarit. Näistä tulee luultavasti jonkinlainen review postaus
Hatun tähti. Tein tämän torstai-perjantai yönä ennen conia ":)" Ei iknä enää
Tähti on tehty deco claystä, päällystetty gessolla, maalattu ja liimattu sitten hattuun.
hattu proto. Laitoin tämän kuvan Merillä ja kysyin mielipidettä koosta...

...pääsyin tekemään isomman

Tupsu ei näy kunnolla :c

lohikäärmeet kuivuivat saunassa torstaina-perjantai yön.

Tässä kaapu valmiina!
Laitoin torstaina isän kanssa kaapuun ja käsinjuttuihin purjerenkaat ja punaisen nauhan niistä läpi. Isä teki rei'ät, minä laitoin purjerankaat ja nauhat. Oli jokseenkin tuskallista. En enää ikinä jätä cossia näin viimetippaan... Tuskaa.
käsijutska ilman punaista nauhaa.
 Ugh, tein nuo käsi hommelit varmaan 3-4 kertaa ennen kuin niistä tuli hyvät. Niistä tuli aina liian pienet tai liian lyhyet. Nämäkin olisvat saaneet olla sentin tai kaksi pidemmät. Tuossahan pitäisi olla yksi kultainen raita keskellä ja aukot sen reunalla ja punainen nauha menisi siitä yli. En tiedä mitä oikein ajattelin... Noh, ei voi enää mitään. Näiden piti tulla ensin kiinni hakasilla, mutta aika ja jaksaminen loppui, joten päädyin tarranauhaan. Minulla oli kotona vain valkoista tarranauhaa, joten se näkyy ikävästi.

Vaikka tässä cossissa menikin pari kohtaa perselleen, olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Tämä on ollut varmaankin vaikein cossini, tai ainakin eniten aikaa vievä. Olen jotenkin ylpeä itsestäni, että uskalsin ottaa tämän "haasteen" vastaan.
Pahoittelen jos postaus oli sekava. Tämä on kirjoitettu monessa eri osassa. Suurinosa kuvista myös on hävinnyt, kun jouduin hankkimaan uuden puhelimen. Toisaalta, uudessa puhelimessa on huomattavasti parempi kamera, joten kuvien laatu tulee paranemaan huomattavasti.

Desucon meni aikoja sitten, joten en tule kirjoittamaan siitä mitään. Julkaisen desukuvat luultvasti asujen teko postauksessa.

Seuraavaan kertaan. Juffu kiittää ja kuittaa!

spin dat.