tiistai 20. tammikuuta 2015

Yukicon 2.0



Heti aluksi haluan pahoitelle hieman myöhäistä coni postausta. Aika vaan lentää niin nopeasti, vaikka en edes hirveästi käy koulussa. Olen ollut aika kiinni Meilingin puvun kanssa.
Mutta siis. Ajattelin näin aluksi kertoa mitä tein ja missä paneeleissa kävin. Lopuksi kerron mietteitä itse conista ja cosseistani

Oltiin Merin ja Hennan kanssa suunniteltu menoa jo aikaisin, mutta he eivät saaneet lippua, kun ne loppuivat niin nopeasti. Olin alussa lähdössä yksin, mutta Julia tarttui mukaan, ja tuli meille jo perjantaina yöksi. Silitettiin cosseja ja tehtiin muita valmisteluja.  
Lauantaina aikaisin ylös, meikit naamaan ja cossi päälle. Sain marraskuun lopussa ajokortin ja oman auton (lue; veljen vanhan auton), joten päätin ajaa itse coniin. Hieman jännitti mennä moottoritietä ja kaupungissa, mutta onneksi tiet olivat sulia. Ajo meni oikeastaan ihan hyvin, vaikka pari kertaa käännyttiin liian aikaisin, mutta onneksi on navigaattori.
Auto jätettiin parkkiin läheiseen parkkihalliin, joka oli kadun toisella puolella, kulttuurikeskusta vastapäätä. Siitä sitten huomasimme pitkän jonon. Onneksi juuri samalla joku huusi, että pitää ensin käydä vaihtamassa lippu rannekkeeseen ja sitten vasta jonoon. Aluksi tuntui omituiselta mennä sisälle ja sitten u8los jonottamaan. Toisaalta, ei sitten ainakaan tullut minkäänlaista ryysistä lipun vaihdossa. En tiedä miten homma on toiminut muissa coneissa, olen harvoin niin aikaisin paikalla.
Ensimmäisenä vietiin  totta kai takit narikkaan ja siitä sitten kiersimme nopeasti kulttuurikeskuksen ympäri. Myyntipöydät ja muut olivat kaikki samassa paikassa kuin viime vuonna, joka oli hyvä asia. Pidin todella siitä järjestyksestä. Varsinkin siitä, että taidekujaa ei oltu vain pistetty johonkin epämääräiseen nurkkaan, vaan oli aika keskellä conia. 



Tapasin toisen Nozomin ja puhuttiin miten teimme asumme ja hän halusi meistä yhteiskuvan :3c

En ymmärrä miten nämä kuvat näyttävät paljon vaaleammilta blogissa kuin koneella??

Kävimme aamusta katsomassa ”Cosplayn pimeä puoli” paneelin. Jotenkin tuntuu, että lähes joka toisessa conissa on tämänkaltainen paneeli, mutta halusin kerrankin nähdä sen livenä, enkä katsoa myöhemmin youtubesta. Paneelin pitäjä oli ensikertalainen, mutta puhui kuitenkin selvästi mikrofoniin. Paneelissa oli kuitenkin yksi asia joka häiritsi minua ja Juliaa varsin paljon. Diaesityksessä pitäisi olla suht vähän tekstitä ja esittäjän pitäisi kertoa, eikä ”Mä luen jotkut kohdat, lukekaa te loput tosta näytöltä”. Yhdessä diassa oli aivan liikaa tekstiä ja siitä oli vaikea saada selvää, vaikka istuimme 4. rivillä. Paneelille oli varattu myös 45 minuuttia, mutta diaesitys loppui alle puolessa tunnissa. Loppuaika käytiin yleistä keskustelua. Paneeli oli kyllä asiallinen ja ihmisillä oli hyviä mielipiteitä. Nämä paneelin ”virheet” pystyy kyllä helposti antamaan anteeksi, kun kyseessä oli kuitenkin ensikertalainen. 

titty graping

Paneelin jälkeen kävimme katsastamassa rytmipelit ja aahh, rakastan rytmipelejä!! Olisin voinut viettää koko conin niiden parissa! En ollut päässyt pelaamaan beatmaniaa vuoteen, joten pelasin sitä totta kai ensin.
Tykkäsin, että rytmipelit olivat huomattavasti syrjemmässä muusta coni hässingistä kuin muissa coneissa. Kerrankin musiikki kuului kunnolla ja peleihin oli selvät jonot.

Parin beatmania kierroksen jälkeen menimme julian kanssa kiertelemään ja syömään. otimme pientä suupalaa kulttuurikeskuksen kahviosta.






 
Seuraavaksi kävimme katsomassa ”Free! kakkoskaudella on homompaa”. Julia ei ollut kovin innostunut, mutta kuitenkin hän tuli mukaan. Itse olen katsonut Free!n ykköskauden kokonaan ja kakkosesta oikeastaan muutamat ensimmäiset jaksot. Paneeli oli hauska joo, mutta pidän kuitenkin enemmän vakavista paneeleista. Tulihan siellä naurettua paljonkin, mutta välillä puheet menivät liikaa fanityttöilyksi. Noh, mitä voi odottaa paneelilta, jolla on tuollainen nimi.

Loppupäivä meni hengailussa ja käytiin pikaisesti photoshoottamassa. Illalla etsittiin myös syömispaikkaa aika kauan. Kännykkäni karttapalvelu näytti kiinalaista ravintolaa joka olisi ollut lähellä. Emme löytäneet kiinalaista, löysimme japanilaisen. Katsoimme sitten yukiconin ohjelmalehdestä, että kulttuurikeskuksen vieressä on myös kiinalainen. Kävimme siellä syömässä ja siitä lähdimmekin kotiin.

oli vähän kylmä

Sunnuntaina olin itse ihan uupunut. En meinannut päästä sängystä ylös. Olin niin väsynyt, että en jaksanut laittaa Nozomin pukua vaan kiskoin niskaan Sekibankin. Yöllä oli tullut myös kasa lunta. Pyysin isääni kuskiksi ja onneksi suostui. Olin niin naatti, että nukuin koko automatkan (n. tunnin verran). Sunnuntaiaamu meni hengailussa ja haimme cossikisaan liput. Juuri ennen kilpailua oli homestuck miitti ja kävin siellä moikkaamassa kavereita. Olen jotenkin niin ylpeä tämänhetkisestä Suomen homestuck fandomista, tai ainakin kavereistani jotka järjestivät miittiä. Oli selkeät, mutta tärkeät säännöt ja järjestäjillä oli puuteria ja muuta meikkiä mukana, jos tuntui että itse jättää harmaita läiskiä pyötiin sun muuhun. Myös ihmisten oma personal space otettiin huomioon ja muistettiin mitä käy jos sääntöjä rikkoo.

sexybanki


Ehdin olla miitissä tunnin ja sieltä suoraan cossikilpailuun. Tunnustan yhden asian; en ole ennen ollut katsomassa cosplay kilpailua. Ajattelin ennen niitä hieman tylsinä ja muiden hienoja asuja katsoessani tunsin itseni niin huonoksi. Onneksi olen päässyt asiasta yli ja nautin kisasta, vaikka ei ollutkaan esityksiä. Kaikilla oli todella nättejä cosseja! Arvaukseni voittajista menivät osittain oikein. Onnea kaikille sijoittuneille!
Kisan jälkeen rytmipelit kutsuivat. Juliakin suostui kokeilemaan beatmaniaa! En tiedä pitikö hän siitä erityisesti mutta minulla oli ainakin hauskaa. Pelasimme yhdessä myös pop’it music’ia ja pelin hahmoista tuli inspis tehdä jonkinlainen pari cossi. Olemme suunnitelleet Julian kanssa pari cossia vuodesta 2012, mutta pidämme vain niin eri sarjoista, että on vaikea valita hahmoja.
Pelasin myös sound voltex’ia ensimmäistä kertaa. Miten ihana peli!! Olin kuolannut youtubessa jo kauan muiden pelailuja, ja nyt kun itse pääsi kokeilemaan, niin..!! Uuuh, olisin vain halunnut pelata sitä koko ajan… ;_;

Pelailun jälkeen käytiin photoshoottaamssa ulkona ja kirjastossa. Sunnuntaina oli huomattavasti kylmempi kuin lauantaina ja minulla oli vielä vähemmän vaatetta päällä. Tuli vilu. Shoottailun jälkeen ehdimme hengaamaan jonkin aikaa kunnes oli aika lähteä.


Itse con

Yukicon. Miten nyt kuvailisin. En voi sanoa, että menin ”koska oli lähellä”, koska Lahti on lähes yhtä kaukana Oikeastaan, Lahti on ihan vähän lähempänä.
Viime vuoden yukicon oli mukava kokemus ja oli tämäkin. Sain ehkä tästä conista enemän irti paneeleiden ja cossikisan ansiosta. Itselläni ei ole tietoa lauantain kisojen jonotuksesta, enkä osaa sanoa muita moitteita. Minulla oli kyllä jotain valitettavaa, mutta en millään muista mitä asia koski. En tiedä olenko se vain minä, vai onko ihmisistä tullut lyhyitä, vai oliko conissa oikeasti niin paljon lapsia? Tunsin välillä itseni jättiläiseksi.
En kyllä ymmärrä miten ihmiset istuvat rappusilla, vaikka erikseen oli lappu, jossa kiellettiin rappusilla istuminen? Istumista taisi olla kyllä vähemmän kuin viime vuonna, mutta silti. Nyt kun mietin, niin conissa ei kyllä ollut paljoa istumispaikkoja, jos kirjastoa ei oteta mukaan.
Kulttuurikeskus näyttää ulkopuolelta todella suurelta paikalta, mutta sisältä se on kovin pieni. Huhuja kulkee uudesta paikasta, mutta sen näkee vasta ensivuonna. Minulla ei ole kyllä itse conista sen pahempaa sanottavaa.


nyt joku kertoo miksi nää kuvat on niin kirkkaita prkl >:C

Cossi

En millään osaa sanoa mitä mieltä olen snow halation cossistani. Olin aluksi ihan tyytyväinen, mutta päivän mittaa aloin huomaamaan virheitä. Suurin virhein oli hame. Siihen olisi vain pitänyt käyttää enemmän kangasta, jotta rypytys olisi näyttänyt hyvältä. Ehkä teen hameen joskus uudestaan, ehkä en.
Muiden snow halation cosseja katsoessani vertailin takin karvaa omaani. Kuvissa ja pelistä katsottuna karva näytti hyvältä, mutta kun katsoin itse, niin ompelu näytti aika järkyttävältä.
Cossi oli mukava päällä, paitsi kengät. En varmaan tule ikinä tottumaan korkokenkiin, ugh… Istuessani otin kengät aina pois jalasta ja syömässä käydessä vaihdoin toiset kengät. Julia sai minusta kivoja kuvia, vaikka ei ollutkaan paljoa lunta. Nyt vaan pitää miettiä laitonko Nozomin päälle Frostiin ja menenkö viikonlopun Meilingillä. Aika näyttää.

Sellainen oli minun Yukicon seikkailu. Tuli kyllä aikamoinen romaani. Tässä on oli tuhat sanaa… :^D
Seuraavaksi tulee WIP postausta Meilingin asusta.

Juffu kiittää ja kuittaa.

2 kommenttia:

  1. En malta odottaa Meiling-cossijuttua! Ja tuo sinun Sekibanki hnnng ; v ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan, että en ole muistanut ottaa paljoa wip kuvia.. ; u ;
      Ja kiitos!! QAQ

      Poista